Meillä HCM-kissoilla tahtoo tuo ruokapolitiikka olla välillä niin ja näin. Omalla kohdallani on ollut paljon tapahtumia viime viikkoina. Ensin kuoli pitkäaikainen kaverini Misse ja sitten tuli suruajan jälkeen Mimmi ilahduttamaan elämääni.
Kaikenlaiset elämänmuutokset voivat vaikuttaa meidän karvakorvien ruokailuun ja muihinkin tottumuksiin. Nyt on tuo ruoka taas onneksi alkanut maistua. Tänään emäntä keitti kanaa ja tarjosi sitä minulle ja Mimmille. Se oli pitkästä aikaa hurjan hyvää. Mimmi söi juustoakin, minä en siitä niin välitä. Sitten molemmat otettiin nokareet voita, että saadaan vähän rasvaa. Mimmi on päättänyt syödä minun raksujani, joten minä syön sitten sen. Käy se kai niinkin. Seitikalaakin oli tänään tarjolla, se ei minulle oikein maistunut. Mimmi maisteli sitä mielissään. Se kyllä syö muutenkin ihan hirveästi, vetäisee vielä jotain kissanpennun sörsseleitä kaiken syömänsä päälle.
Me käydään nätisti samoilla laatikoilla. Hiekkaan on tullut sellainen hassu vauvantalkin tuoksu, mutta muuten se on kyllä ihan sitä samaa, mitä on ollut tähänkin asti. Isäntä kertoi emännälle, että aamulla Mimmi oli pissillä avolaatikolla, niin tuijotin sitä ihan 10cm:n päästä ja menin sitten heti nuuhkimaan tekoset. Sitten kävin nuuhkimassa sen pyllyn. Sitten kävin tietenkin itsekin pissillä samaan laatikkoon.
Sitten Mimmi nukkuu ihan hirveästi. Itsekin otan kiitollisena lepotauot vastaan. Minä kun vahdin Mimmin jokaista liikettä sen hereillä ollessa. Tänään taas leikittiin juoksuleikkiä, mutta otan sen kanssa asiat kyllä vieläkin tosi varovasti, kun se on niin kamalan pieni. Sitten leikittiin yhdessä leluhiirellä, tassulla neppailtiin sitä vuorotellen.
Yksi juttu minua kyllä vähän harmittaa. Minulla on sellainen kattoon asti ulottuva kiipeilypuu ja tänään menin pitkästä aikaa sinne ihan ylös nukkumaan. No tuo kakarahan tietenkin keksi paikkani! Nyt se nukkuu siellä ja minä tyydyn kakkosvaihtoehtooni, eli työhuoneen työtuoliin. Kävin katsomassa uudestaankin, että tosiaan siellä se on nyt sitten ruvennut nukkumaan. Yritin itse mahtua sinne samaan aikaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Emäntä jo mietti, että pitäisikö hommata isompi kiipeilypuu, missä olisi molemmille oma paikka siellä ihan ylhäällä. Mimmi kun kanssa tykkää näemmä korkeista paikoista.
Mutta kaikkea pientä pikku puuhastelua ollaan keksitty yhdessä aina kun se on hereillä. Minä en ole enää ollenkaan yksinäinen! Tänään kävin leipomassa emännän mahaakin pitkästä aikaa. Minäkin haluan olla edelleen vauva.
Emäntä puhui, että kohta pitäisi minunkin taas käydä sen lääkäritädin luona. Kuulemma ne taas ajaa kainalosta karvoja ja pistävät pötkölleen pöydälle ja sillä märällä sauvalla hierovat sitten sitä kohtaa. Ja tosiaan siinä laitetaan taas valot pois. Kai ne sitä sydänultraksi kutsuvat. Se kyllä aina jännittää vähän, onneksi isäntäkin on aina siellä mukana.
Olenko muuten kertonut, että olen taas kasvanut? Minä olen nimittäin ylittänyt sen neljän kilon painon, eli olen tullut tukevammaksi ja vantterammaksi. Minulla on myös todella muhkea talvikarva, onhan ne kylmät kelit taas tulossa. Emäntä sanoi, että eläinlääkäri oli ihan oikeassa siinä, että minun äidin rotu näkyy minulla geeneissä tuon kasvun kanssa. Olen kasvanut hitaasti. Ensi kuussahan minulla onkin sitten syntymäpäivä. Mitähän kivaa minä saan lahjaksi?
Olen jaksanut juoksennella hyvin Mimmin kanssa ja olen ylpeä siitä, että en sähise sille enää. Kun ei minua se enää pelota. Lähinnä olen huolissaan, että mitä se pikkuinen aina touhuaa. Laittoivat rikkalapion ja harjankin vessaan, kun Mimmi tykkäsi jyrsiä sitä harjaa. Vaihtuukohan sillä hampaat? Sillä on ainakin sellainen pipi huulessa. On varmaan poloinen satuttanut sen johonkin. Se oli kyllä jo tullessa, siitä emäntä on ollut vähän huolissaan ja sanoi, että vie Mimmin lääkäriin, jos se ei ala parantua. Kunhan tuo pikkuinen malttaisi ottaa vähän rauhallisemmin, että ei satuta nenää aina uudestaan. Kyllä se tosin syö ihan hyvin ja on pirteä, että ei kai tuo nenä niin kipeä ole.
Mutta on tämä jännää aikaa ja elämä muuttunut kyllä paljon virkistävämmäksi. Odottelen kovasti, että Mimmi kasvaa vähän, niin voidaan ottaa sitten kunnon painit. Nyt minä kurnuttelen sille ja juoksen huoneesta huoneeseen. Se on niin hassu, kun se tulee perässä.
