Tässä kovasti joulua odotetaan. Meille tuli muovikuusi tänä vuonna. Emäntä pelkäsi, että Mimmi-kaverini kaataa sen tai jotain. Ihan se on oikean kuusen näköinen, mutta haisee hassulle.
Tänäänkin ne taas paketoi pari pakettia, kovasti olin siinä touhussa mukana. Sitten meillä on pari kivaa joulukukkaa, joita kävin nuuskimassa. Onneksi en kuulemma niitä maistele. Kaikki kimaltaa niin ihanasti ja kokoajan ne kantaa kaikkea ihania tuoksuvia pussukoita kotiin.
Enää kaksi yötä jouluun. Mimmi-kaverini on ihan ihmeissään tästä kaikesta, välillä emäntä joutuu sitä komentamaan pois kuusen kimpusta. Minä menen ja tassuttelen palloja ihan salaa, kun muut ei huomaa. Emäntä kyllä sanoi minulle, että on se pari kertaa kuullut, kun kuusi on helissyt minun käsittelyssäni. Minä kyllä leikin sillä aika nätisti.
Saatiin Mimmin kanssa isännältä joululahja jo vähän etukäteen. Ihana korkea kiipeilypuu.
On niillä meille kuulemma jotain muitakin kivoja lahjoja. Ne on kuulemma salaisuuksia :)
Niin tosiaan, emännän piti tulla kertomaan, että mikä se joulun pieni ihme on. Se on nimittäin se, että minä olen ylipäätään vielä hengissä ja porskutan ihan hyvävointisena eteenpäin. Käytiin tänään sydänkontrolllissa siellä mukavalla eläinlääkäritätillä. Hui kun siellä oli jännää, yksi kissa jolle maukuilin vastaukseksi ja pari haukkuvaa koiraakin näin.
Minulta otettiin tänään ekg-filmi. Se oli ihan hassua, laitettiin sellaista haisevaa ainetta turkkiin kainaloiden lähelle ja laitettiin sellaiset piuhat kiinni. Siinä sitten nökötin niiden kanssa hetken ja sitten ne katseli tietokoneruudusta sellaisia käppyröitä. Enhän minä niistä mitään ymmärrä kyllä. Mutta jotain ne puhui, että kovasti on muutoksia. Minulla on hyvin leventynyt supistumiskompleksi. Eteisten supistumisesta kertovia aaltoja ei havaita lainkaan. Ajoittain saan rytmihäiriöitä, jolloin pikku sydämeni pysähtyy useiksi sekunneiksi. Pysähdyksistä huolimatta rytmi on tasainen ja syke maltillinen. Eteisvärinää ei käyrän mukaan ole havaittavissa.
Beetasalpaajaa minulle ei voi määrätä, koska minulla on niin matala syke. Emännän mielestä eläinlääkäritäti kirjoitti niin hassusti: "syke kuunnellessa tasainen (mutta Muska kehrää paljon, joten vaikea kuunnella), noin 150/min."
Sitten emäntä kysyi, että kun tuo sydänkäyräkin on niin huono ja kaikki tutkimukset rasittaa minua, että onko se sydänultra edes tarpeen, kun ei minua sitten kuitenkaan voi mitenkään lääkitä. Eläinlääkäri oli samaa mieltä, että ei rasiteta minua enempää.
Emäntä kertoi myös pelkäävänsä sitä isoa veritulppaa. Se täti määräsi kuulemma jotain lääkettä, mitä voi kovaan kipuun antaa, jos sellainen kohtaus tulee. Mutta muuten me jatketaan samoilla lääkkeillä kuin ennen. Se täti kyllä epäili, että minä kuulun niihin kisuihin, joka lähtee sitten kisujen taivaaseen äkillisesti ja nopeasti. Emännälle se olisi kuulemma helpotus, kai se olisi sitten ihan hyvä homma niin?
Se minun kohtaukseni kuulemma johtui ilmeisesti rytmihäiriön aiheuttamasta hapenpuutteesta aivoissa. Juuri sellaisia ne kuulemma on, koska toivuin siitä niin nopeasti. Toisaalta lääkärin mielestä minä en enää välttämättä koskaan saa sellaista. Kukaan ei voi toki varmaksi tietää, mutta sellaiset voi olla kuulemma ihan ainutkertaisiakin.
Vuoden päästä kuulemma mennään seuraavan kerran sitten käymään.
No mitä minä nyt sitten tässä, pesin Mimmiä heti kun tulin kotiin ja sain käydä valjaissa takapihalla nuuskimassa pakkasta, kun pyysin päästä sinne. Olen kuulemma joulun pieni ihme, että saan olla täällä vielä tässäkin kunnossa.
Mutta nyt minä täällä uudessa kiipeilytelineessä nukun yhdessä Mimmi-kaverini kanssa. Hengittelen nätisti ja levollisesti vailla huolen häivää.
Paketoikaahan lahjoihinne rutkasti rakkautta ja ihania joulun muistoja!
rakkaudella Muska
