maanantai 31. elokuuta 2015
hyvin on mennyt.
Emännän kanssa aina silloin tällöin pitää tulla päivittämään kuulumisia. Niin se elokuukin meni menojaan ja hyvin olen jaksellut. Pari viikonloppua oltiin tässä mökilläkin ja oli oikein mukavaa. Päästiin monta kertaa päivässä ulos kävelylle ja siellä on niin hyvä nukkuakin keskellä metsän huminaa hirsimökissä.
HCM ei ole osoittanut mitään pahenemisen merkkejä ulospäin, enkä ole saanut mitään kohtauksia. Myöskin nisäkasvaimen suhteen tilanne on ennallaan.
Välillä otan Mimmi-kaverini kanssa niin hurjia juoksuleikkejä, että emäntä sanoo, että kohta minä jään kesken leikin sille tielleni. Ihmeen hyvin siis jaksan, mutta kuten eläinlääkäritätikin sanoi, leikkimiseen ei kannata puuttua, se vain stressaa meitä liikaa. Kyllä me sitten itse pysähdytään kun ei jakseta. Ihminen voi ainoastaan meidän kanssa leikkiessä hieman yrittää kontrolloida, ettei ihan hurjaksi menisi.
Äsken ovelle koputettiin ja minä murisin. Tämä on emännälle vähän uusi piirre minussa, että olen suojelevainen kotia kohtaan, jos joku on tänne tulossa, vaikka olenkin tosi ystävällinen tyttö kaikille vieraille. Naapuri se vaan kuulemma siellä jotakin kävi kysymässä.
Terveisiä siis kaikille alkavaan syksyyn, nyt ne helteet helpottaa ja meillä sydänkisuilla ei ole niin tukala olla, vaikka minä en ole kuumuudesta tuntunut kuulemma kärsivän.
keskiviikko 5. elokuuta 2015
Tervetuloa elokuu
Hei vaan kaikille karvaisille ja vähemmän karvaisille ystävilleni :) Tultiin emännän kanssa kertomaan, että ihan mukavasti olen jaksellut ja tämän kesän ykkösjuttu on ulkoilu. Käyn kotonakin joka päivä isännän kanssa iltalenkillä, käyn tarkastamassa taloyhtiön pihapiirin ja olen ihan hurjan rohkea. Naapurit aina silittelee minua ja kertoo miten pehmeä minä olen. Mimmi-kamuni on arempi tuolla kaupungissa ulkoillessa, emäntä pitää siitä aina huolta kodin lähistöllä, kun minä pistän menemään kuin koira konsanaan.
Tultiin taas tänne mökille kesäloman viettoon, lupasivat vihdoin ja viimein niitä helteitä tänne Suomeen, joten ajateltiin, että täällä riittää sitten raikasta metsäilmaa ja on vähän viileämpää. Käytiin illalla katsomassa laiturilta joutsenia, ne oli niin kauniita. Ihan ihmeissään niitä tuijoteltiin.
Olen täällä mökillä taas aivan superonnellinen katti, kehrään ja pusken ihan hirveästi ja tykkään köllötellä emännän ja isännän sängyssä mansikkakuvioisella peitolla. Ruokakin maistuu täällä aina ihan tosi hyvin ja saatavilla on aina raikasta puhdasta lähdevettä. Sitä kyllä tykkään lipitellä, se on niin hyvää!
Näin muuten eilen kaksi sammakkoa ja niitä töppösellä varovasti töytäisin. Sinne ne heinikkoon hyppi piiloon, isäntä ei antanut niitä enempää pyydystää - harmi! Lintujakin on vielä aika paljon ja kuulemma tähän aikaan vuodesta saattaa olla lepakoitakin yöaikaan. Mansikat ja mustikat on kypsiä, emäntää niin naurattaa minun mökkimuistoni. Kerran istuin pitkään valjaissa pihassa ja kun lähdin kävelemään, niin minulla oli punainen peppu. Emäntä ihan säikähti ja vei minut sisälle tarkastaakseen olinko satuttanut itseni. No mansikkaahan se vaan oli, todettiin sitten nauraen. Minulla oli kyllä aika komea pinkki kankku.
HCM ei ole osoittanut mitään hälyyttävämpiä merkkejä kesän aikana, pari kertaa on hengitys ollut ehkä hieman nopeampaa, mutta jaksan silti mellastaa Mimmi-kaverin kanssa, enkä nuku sen enempää kuin normaalisti. Ruokahalu on edelleen vaihteleva ja olen kyllä vähän sutjakka tyttö, mutta karvani kiiltää ja on kuulemma super pehmeässä kunnossa, joten huonokuntoinen en missään nimessä ole. No mitä tulee nisäkasvaimeen, se nyt on kyllä ihan ennallaan tuolla kainalon lähellä, enpä minä siitä mitään oikeastaan tuumaile. Merkittävää kasvua siinä ei edelleenkään ole ollut, eli lienee kyseessä kiimanehkäisylääkkeeseen liittyvä patti, joka hidastui hormonin vähentämisellä.
Ai niin, pitää muistuttaa kaikille, että olen jo 3 vuotta ja 8kk vanha, eli niin sitä ikää minullekin sitten kertyy sairaudestani huolimatta. Älkää siis tekään kohtalotoverit heittäkö toivoanne :)
Kaikkea kivaa kesäisiin päiviin kaikille! Me nautitaan nyt täällä luonnossa elosta.
<3 Muska
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)