No heipparallaa! Minähän se täällä, Muska. Ulkona tuoksuu jo vähän syksyltä, vaikka aurinko niin kivasti lämmittelee meitä auringonpalvojia. Mimmi-kaverini kanssa aina makoillaan aurinkopilkuissa, kun vaan mahdollista.
Onhan tämä sisäkissan elämä välillä vähän mälsää ja meinaa nukuttaakin välillä oikein kunnolla. Onneksi on kissakaveri, jonka kanssa jakaa yhteiset pesuhetket ja ottaa välillä kunnon painit.
Turkki kiiltää edelleen vaikka hoikkoisena tyttönä olen pysynyt. Syön juuri sen verran, että pärjäilen. Aamulla yleensä jotain märkäruokaa, päivällä popsitaan raksuja ja illalla taas saadaan annokset, mitkä kyllä yön aikana sitten lautasilta häviää.
Olen taas alkanut köllöttelemään kiipeilypuussa, kesällä se oli vähän turhan kuuma paikka, mutta nyt on jo viileämpää. Tänä kesänä emännän mukaan menin alakertaan sohvalle nukkumaan useammin kuin ennen. Mutta tottakai, siellähän on huomattavasti viileämpää! Tein sitä siis helteiden aikaan, joten jollain tavalla välttelen jo tuota liikalämpöä. Saunakin on ollut taas pari kertaa lämpiämässä. Ennen menin sinne pötköttelemään heti kun se laitettiin päälle, mutta nykyään menen vasta kun se on vähän jäähtynyt. Emäntä sanoi, että siis hienoisia muutoksia lämmönsietokykyyni on tullut, ehkä se liika lämpö kuitenkin alkaa olla jo raskaampaa sydämelleni.
Leikkiessä en hengästy sen kummemmin kuin ennenkään. Jaksan kyllä ottaa välillä aika koviakin ralleja. Mutta pieniä hienoisia merkkejä on havaittavissa siitä, että olen kamppaillut sairauteni kanssa jo aika pitkään.
Emäntä luuli keväällä, että hyvä jos tämän kesän näen. Niin vain selvisin syksyyn, eikä mitään suurta huonompaan ole tapahtunut. Mutta kyllähän se sen tietää, että voin vain sitten nukkua äkisti pois. Se on jotenkin kai alkanut tottua ajatukseen ja nyt kun olen kasvattanut kaveristani niin hienon tytön, niin se on jo rennompi. Kyllä se sanoi, ettei Mimmi varmaan yksin oikein tule koskaan pärjäilemään, se on vähän sellainen läheisriippuvainen tyttö. En minäkään kyllä yksin viihtynyt, kun Misse-kaverini poismenon jälkeen viettelin hetken kissanpäiviä ainoana kissana. En minä sitten tiedä mitä ne on meinanneet tehdä, mutta kuulemma haluaisivat ihan hirveästi pitää minut vielä seuraavat 20 vuotta. Enkä minä oikein usko, että minun pikku sydän jaksaa ihan niin kauan. Se on jaksanut jo niin pitkälle.
Perjantaina mennään taas kuulemma mökille, nyt en ole päässytkään sinne pariin viikkoon. Toivotaan kivaa keliä, silloin on mukavampi ulkoilla. Minä kun en vesisateessa suostu kävelemään, johan siinä hieno turkki kastuu.
Ihania kissanterveisiä kaikille kohtalotovereille <3
