maanantai 21. joulukuuta 2015
Muskan jouluntoivotus
Kun saapuu joulu, rauha, rakkaus ja on hetki aikaa,
katso taivaan tähtösiin, aisti joulun taikaa.
Ota kiinni hetkestä, jokaisesta niistä kiitä,
ne paina muistoihin rakkaisiin, ne sydämeesi liitä.
Tee joulu sydämeen, sinne kutsu hetket,
ja joka vuosi mieleesi, palauta yhteiset retket.
Kun enää en luonas olla saa, muista tätä aikaa,
silloin kun minäkin kanssasi aistin joulun taikaa.
Joka vuosi uudestaan, joulu rakas saapuu,
se tuoksuu taivaalliselta,peittää kaiken lumikaapuun.
On siinä kaikki kiireetön, kaunis ja lempeä.
On siinä havupuun tuoksu, tunnelma lämmin kepeä.
Vaikka täällä enää, en ensi vuonna oisi,
tulkoon joulun taika, mis enkelkuoro soisi.
Muista minua silloin, ota mukaan sydämeen,
valmistelen kanssais lahjat, piparkakut teen.
Painan tassunjäljen taikinaan pullantuoksuiseen,
koristelen kuusen, sen mieleisekseni teen.
Valvon kinkun paistot, tutkin lahjat kiiltävät,
silmissäni vielä, valot kuusen siintävät.
Ehkä en ole siinä, mutta läsnä kuitenkin,
olkoon sydämessäs joulu, lämmin rauhaisin.
Hyvää joulua ja ennen kaikkea rakkautta tulevaan vuoteen 2016!
rakkaudella Muska
tiistai 15. joulukuuta 2015
jouluvalmisteluja
Se on kuulkaas kaikki karvaiset ja vähemmän karvaiset ystäväni kohta joulu, ensi viikolla jo! Tässähän lykkää kiireen. Emäntä on kuulemma töissä joulun, mutta isäntä on kotosalla. Kohta tuoksuu kinkku ja koristeet kimaltaa.
Sain vihdoinkin synttärilahjani postista, se olikin kuulemma vähän isompi, mitä olivat odottaneet. Melkoista ääntäkin se pitää kuin mikäkin radio-ohjattava auto ja menee hirveää vauhtia lattialla. Minä jopa pelkäsin sitä alussa, mutta nyt olen jo tottunut siihen ääneen ja kyttäilen rottaa, kun se menee lattiaa pitkin.
Emäntä halusi tulla myös kertomaan, että olen ollut viime päivinä aika väsynyt, suurimman osan päivää vain nukun. Ulkoisesti voinnissani ei ole mitään maata mullistavaa tapahtunut, mutta en tahdo oikein jaksaa juoksennella Mimmi-kaverini kanssa, pari kertaa olen ihan sähissyt sille, kun se ei tahdo ymmärtää, että en jaksaisi juosta kovin pitkään. Emäntä tuntui puhuvankin, että taitaa minun sairauteni olla menossa huonompaan suuntaan. En minä ymmärrä sellaisista jutuista mitään, kissathan nukkuu paljon! Kyllähän se kuulemma joutuu taas realiteetit tunnustamaan. Vaikka kuinka olisin virkeämmän oloinen, niin olen silti sairas kisu ja aikani on rajallinen täällä maan päällä. Se on kuulemma välillä niin helppo unohtaa kun olen niin reipas ja ehkä se on henkisesti tärkeääkin olla miettimättä sitä kaiken aikaa. Sen viestin emäntä haluaisi muillekin HCM-kisujen omistajille viestittää.
Lisäksi nisäkasvain on alkanut taas kasvaa takaisin entiseen kokoonsa, että sekin on vähän outo tapaus. Edelleenkään se ei minua vaivaa, mutta kuten ollaan jo aikaisemmin todettu, sen laatua ei päästä tämän sydäntilanteeni vuoksi tutkimaan. Näytettä varten pitäisi rauhoittaa, eikä minun pikku sydän sitä varmaankaan kestäisi.
Aika näyttää miten minun vointini edistyy, Nyt ei ole kuitenkaan ilmennyt mitään hengitysoireita. Kun olen hellyydenkipeä, heittäydyn selälleen ja kehrään ja pusken niin hirveästi. Käyn myös monta kertaa päivässä leipomassa emännän mahaa. Olen kuulemma edelleen se suloinen tyttö. Mimmistä haluan myös edelleen pitää huolta, pesen sen pään ja korvat monta kertaa päivässä.
Eilen paketoitiin lahjoja. Se on niin mukavaa touhua, kun on paperin rapinaa ja lahjanarua, mitä voi mässyttää. Muistattehan karvaturkkien omistajat, että kisu voi syödä narua huonoilla seurauksilla! Minä olen aina vain pureksinut sitä narua, en siis yritä sitä niellä, mutta leikin sillä kovasti. Muistin taas siitä, että joulu on tosiaan ovella, kohta on taas ne kaikki kivat kiiltävät koristeet esillä ja paketteja kuusen alla!
Mukavaa joulunalusaikaa kaikille! Muistakaa rakastaa ja pitää sydämenne hyväntahtoisina näin rakkauden juhlan aikaan.
Emännälle minun täällä oloni on kuulemma kaikkein paras joululahja. Minäkin olen hirveän onnellinen, että saan vielä olla täällä.
<3 Muska
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)