Heippa kaikille pitkästä aikaa!
Ollaankin nyt vähän oltu täällä häkeltyneenä tästä meidän muuttuneesta tilanteesta, mutta emännän kanssa päätettiin käydä aina silloin tällöin kuulumisia kuitenkin kertomassa.
Tänään minulla oli nimittäin jännä päivä, käytiin taas eläinlääkärissä. Se oli kuulemma joku Hanna-täti, joka nyt arvioi sitten jotain minun leikkausjuttujani.
Se paikka oli paljon pienempi kuin se, missä ollaan yleensä käyty, mikä oli oikeastaan minulle aika kiva juttu. Se Kirsitäti ei kuulemma leikkaa, joka on minun sydäntä nämä vuodet tutkinut, niin emäntä päätti valita minulle saman lääkärin, joka leikkasi kaverini Mimmin. Puhui jotakin kokemuksesta. Haisihan sielläkin eläinlääkärille, hyi että, en kyllä tykkää. No se täti oli kyllä ihan kiva. Se näpelteli taas joka paikasta ja katsoi sitä minun nisäpattiakin.
Sanoi jotakin, että ei tunnu tyypilliseltä huonolaatuiselta kasvaimelta, että on niin pehmeä ja irtonainen ollakseen sellainen, että ei usko sen olevan huonolaatuinen muutos. No minähän olen kokoajan sanonut, että minulla nyt vaan sattuu olemaan sellainen, että ei minussa mitään vikaa ole!
No sitten ne laittoi minut sellaiselle pöydälle ja emännällekin puettiin sellainen ihmeellinen paksu kumivaate ja sitten piti olla kyljellään sellaisen ristikon alla ja sitten se kone hurisi. Sitten kyllä selälleenkin yrittivät, mutta siihen minä en todellakaan suostunut! No mahallaan sitten suostuin olemaan ja taas se ihme kone hurisi. Sitten ne ihmetteli jotakin kuvia jostain ruudusta, että ei siellä kuulemma näy mitään levinneisyyttä tuon minun kasvaimen suhteen, siis missään keuhkoissa eikä rintaontelossa. Mitä se sitten lie tarkoittaakin. Jotakin ne röntgenkuvasta höpöttivät, että joku sellainen se oli.
Itseasiassa tuolla klinikalla innostuin vähän jo kehräämään ja puskemaankin. No sitten ne sopi minulle jonkun ajan kesäkuulle, että minä menen kuulemma leikkaukseen. Mitäs se oikein tarkoittaa? Että ne saattaa ottaa samalla nukutuksessa neulanäytteen siitä kasvaimesta ja tutkivat mitä soluja siinä näkyy, että poistavat senkin tarvittaessa. Ja että olen kuulemma sydänvalvonnassa heti nukutuksen alkamisesta asti ja jos yhtään ilmaantuu rytmihäiriöitä tai mitään, niin toimenpidettä ei viedä loppuun. Emännälle jäi kuulemma turvallinen mieli siitä ajatuksesta.
Kuulemma minun sydän pumppaa oikein tasaisesti ja sivuääniä ei kuulu, minkä minä kyllä jo tiesinkin.
Että sellaiseen pisteeseen on nyt sitten edetty, kun tämä sydänmörkö poistui meidän elämästä näin äkisti. Emäntä todella toivoo, että minun leikkaukset menee hyvin ja että emme näe tätä HCM:ää minun elämässäni enää jatkossakaan.
Vaikeaa ja ihmeellistä se on kuulemma vieläkin uskoa, että onko todellakin tilanne näin harvinainen minun kohdallani.
No sitähän minä olen yrittänyt kokoajan sanoa, että minä voin ihan hyvin, eikä minulla ole mitään oireita!
Minun mahavaivani on nyt muuten saatu hyvin kuriin, minulle löytyi vihdoinkin sellainen viljaton raksu, mistä minä tosissaan tykkään ja niissä ei ole kanaa, mille olen ilmeisesti allerginen sen viljan lisäksi. Niissä raksuissa on lammasta ja silakkaa ja voi että kun minä tykkään niistä, rouskutan niitä joka päivä isot satsit. Niinpä minulla oli painokin noussut, painoin eläinlääkärissä tällä kertaa tasan 4kg ! Olen kyllä vielä ihan missin mitoissa.
Mutta haluan toivottaa kaikille oikein kivaa kesän odotusta ja tullaan sitten kertomaan miten minun leikkaus meni :)
<3 Muska
![]() |
Minä uteliaana uudella eläinklinikalla. |