keskiviikko 4. huhtikuuta 2018
pääsiäinen vietetty
Moikka kaikille <3
Meinasin ihan unohtaa pääsiäisen toivotukset, tulkoon ne tässä nyt vähän myöhässä. Kylläpä kuulkaa tiput saivat minulta kyytiä, varastelin emännän rairuohosta pikkutipuja ja leikin niillä pitkin huushollia.
Oltiin mökille melkein koko pääsiäinen ja kylläpä taas nautin siitäkin ajasta, mukavan lämmin oli köllötellä parvella ja katsella ikkunoista lintuja ja metsän huminaa.
Ulos en kyllä vielä halunnut, sen verran kylmää ja lumista tuolla ulkona vielä on.
Verenpainelääkkeen purussa ollaan päästy siihen vaiheeseen, että saan 1/4 tabletin päivittäin. Emäntä on seurannut sykettä säännöllisin väliajoin, eikä se ole noussut juuri ollenkaan, viimeksi se oli 154x/minuutissa. Eläinlääkäri on asettanut rajaksi 200x/minuutissa, jos sinne noustaan, pitää olla häneen yhteydessä. Ensi viikosta taas annosta pienennetään ja toukokuulla pitäisi saada koko lääke purettua sitten pois näillä näkymin.
Eli hyvin on mennyt ja kevättä kovasti odotan. Uskoisin, että tekin.
rakkaudella Muska
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)