tiistai 8. huhtikuuta 2014

Pääsisäiskoristelua....

minun ajatukseni pääsiäiskoristelusta

Muska ihmettelee pääsiäspöytää 2013

Pääsiäinen lähestyy ja emäntä kertoi minulle, että tänä vuonna me vietetään pääsiäinen mökillä. Se onkin tosi kivaa, tykkään kovasti olla siellä. Ongelmana näin pääsiäisen aikoihin on aina kuulemma tuo koristelu. Vuosi sitten emäntä koristeli oksia pikkutipusilla, yön aikana olin päättänyt, että ne on mukavampia pitkin lattiaa ja leikin ne ympäri asuntoa, yksi vaivainen tipu taisi jäädä oksaan kiikkumaan. Toinen kiva harrastus on pienten karkkirakeiden ja suklaamunian vierittäminen pois kulhosta.

Kukkamaljakoiden onneksi kuulemma annan olla. Misse-kissa kaverini tykkäisi välillä vähän maistella kukkiakin. Kaikkien kissanomistajien on siis hyvä muistaa kukkia hommatessaan, että osa kukista on myrkyllisiä meille kisuille, mutta me ei välttämättä ymmärretä sitä. Esimerkiksi narsissi on myrkyllinen huonekasvi, vaikka se onkin tosi kiva pääsiäiskukka. Meillä tosin on ollut narsisseja joskus, eikä me olla kyllä niitä syöty. Koiratkin kuulemma saattavat kaivaa niitä sipuleita ylös ja järsiä niitä, ovat myrkyllisiä kyllä koirillekin.

Kivat pikku höyhenet koristeluna ei tule kuulemma kuuloonkaan. Tulen hulluksi jo kun näen höyhenpaketin. Emäntä laittaisi niitä miellään pajunkissa-oksiin koristeeksi, mutta joistakin asioista kissan omistajan on kuulemma luovuttava. Harmi, repisin niitä mielelläni niistä oksista.

Muistakaa myös koristeita hommatessanne, ettei niissä ole mitään naruja tai muuta kivaa naposteltavaa. Jotkut kisut kun tuppaa syömään kaikenlaista ja sitten tuleekin vatsavaivoja. Minä olen kyllä syömisen puolesta mielestäni fiksu, mutta rakastan kyllä pureskella kaikkia muovisia ohuita kääreitä kuten karkkipussin kulmaa. Pienenä järsin rasvatuubitkin pieniä hampaanjälkiä täyteen. Emäntä lupasi hakea mökille pajunkissoja ja jonkun kukkakimpun. Puhui se jotain tipuistakin, että jos sellaisia isompia uskaltaisi laittaa....toivottavasti laittaakin, kyllähän minä ne revin ja leikin pitkin tupaa!

Iloista pääsiäisen odotusta kaikille....<3 Muska

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Muskan kuulumisia....

Hei kaikille karvaisille kavereilleni :)

Kevät tekee tuloaan nopeaa vauhtia. Pötköttelen onnellisena auringon säteissä lattialla ja nuuhkin heräävää luontoa ikkunan raosta. Mökillekin olen taas päässyt katselemaan humisevia metsämaisemia. Meidän lintulaudalla käy edelleen vieraita, olenpa sieltä metsähiirenkin bongannut. Olisipa käpäläni viuhahtanut nopeasti, jos en olisi joutunut katselemaan moista herkkua ikkunan takaa.

Olen voinut hyvin, mielialani on ollut levollinen ja iloinen. Emäntä sanoi, että tuossa maaliskuulla minulla oli selvästi kevättä rinnassa, kun muutaman kerran naukuilin ulko-oven takana. Vaikka syön niitä ehkäisypillereitä, etten haluaisi vauvoja, saatoin silti aistia kevään ja luontaiset tarpeeni.

Jaksan edelleen leikkiä ja riehua, kuten emäntä aina sanoo. Riehumiseni on välillä melkoista menoa säntäillen huoneesta toiseen. Joskus meillä kissoilla on vain sellainen hassu tarve juoksennella ympäriinsä. Kevät tuo muuten mukanaan kaikenlaista pölyä ja me kissatkin ollaan tähän aikaan vuodesta alttiimpia kaikenlaisille pöpöille. Kissaflunssaakin on kuulemma liikkeellä, itsellä ei onneksi sellaista oireilua ole ollut.

Silmäni meinaa vähän rähmiä tuon pölyn vuoksi, niitä emäntä sitten välillä hellästi putsailee. Joka kevät sama juttu. Pienen pienet aivastukseni aika ajoin ovat kuulemma söpöjä. Se eläinlääkäri-täti sanoi, että se voi liittyä atopiaan, toiset kissat ovat vain herkempiä joillekin ruoka-aineille tai esimerkiksi pölylle. HCM-oireisiin ei lääkäri ainakaan sitä yhdistänyt. Tuota ajoittaista pikku aivastelua minulla on ollut aina. Olen kyllä tosi hienokarvainen ja pörheä tyttö, varsinkin pesuhommien yhteydessä meinaa joskus nenänpielestä kutittaa.

Kaikkiaan kai on sitten tärkeintä, että minulla ei ole havaittavissa mitään oireita ja porskutan onnellisia kissanpäiviä täysillä eteenpäin. Nyt kun kevättä meinasi tulla rintaan, ruokahaluni vähän laski. Emäntä sanoo, että nirsoilen. Se on kuitenkin ihan normaalia, eikä siitä kannata huolestua. Se vaihe meni ohi ja ruokakin taas maistuu paljon paremmin. Keväällä kun vain pitäisi päästä ulos nuuskimaan sulotuoksuja. Jos kisu ei syö ollenkaan, niin sitten pitää huolestua. Paastoaminen kun ei sovellu meille kissoille vaan romauttaa kuntomme nopeasti ja saattaa aiheuttaa nopeasti elinvaurioita.

 Minä taisin olla vähän herkkupylly, olisin vain syönyt raksuja ja kissan nameja. Nyt taas vedetään ruokaa Misse-kissan kanssa vieri vieressä. Emäntä antaa minulle edelleen niitä vitamiineja, että saan varmasti kaikki tarvitsemani ravintoaineet.

Toivotaan kivaa kaunista kevättä ja odotetaan iloisena häntä pystyssä kesän tuloa!

lämmittelypaikka mökillä :)



HCM-KISSAN 10 KÄSKYÄ




1. Annathan minun levätä rauhassa paikassa, joka on minulle mieluisa.

2. Pidäthän huolta siitä, että saan riittävästi virikkeitä elämässäni luontaisiin vietteihini.

3. Annathan minulle hyvälaatuista monipuolista ruokaa samalla pitäen huolta siitä, että painoni pysyy hallinnassa.

4. Pidäthän huolen siitä, että ympäristöni ei ole liian kylmä eikä liian kuuma, vaan mukavan lämmin.

5. Autathan minua omalta osaltasi välttämään stressiä tarjoamalla turvaa ja rutiineja.

6. Annathan minulle päivittäin rakkauttasi ja huomiotasi, että tiedän olevani rakastettu.

7. Käytäthän minua lääkärissä aina kun sille on tarvetta, jotta voin elää mahdollisimman terveen hyvän elämän.

8. Tarkkailethan minun vointiani ja huomaa siinä tapahtuvat muutokset herkästi, me kissat osaamme peittää oireemme hyvin.

9. Älä sure liikaa minua, saatan aistia tunnetilasi. Ole kuin olisin terve onnellinen kissa.

10. Päästäthän minut sateenkaarisillan tuolle puolen sitten, kun olen sairas ja kärsin niin, että minulla on paha olla.