ei muutoksia yleistilassa.

Terkkuja helmikuuhun kaikille :)

Tultiin emännän kanssa kertomaan, että olen jaksellut tosi hyvin ja yleisvoinnissani ei ole tapahtunut mitään muutoksia huonompaan.

Itseasiassa päin vastoin, olen ollut tosi virkeä ja ruokahalukin ollut kohdillaan. Emäntä punnitsi minut tässä yksi päivä ja olen ilmeisesti taas kasvanut! Painoin nimittäin jo 4,5kg ja en ole kehittänyt mitään sydänsairauteeni liittyviä turvotuksen merkkejä. Olen syönyt vaan niin hyvällä ruokahalulla viime viikot. Olen silti solakassa lihaksikkaassa kunnossa, mutta lopulta minusta tuli aika iso katti!

Juostaan Mimmi-kaverini kanssa laser-lelun perässä ja päivittäin riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita useita kertoja päivässä. Jaksan olla utelias, seurallinen ja touhukas oma itseni. Ehkäpä tämä kevään tulo on virkistänyt minua vähän, joko sitä kohta päästään mökille?

Emännällä on käynyt mielessä se mahdollisuus tuon nisäkasvaimen kanssa, että se liittyy sittenkin hormoonihoitooni ja ei välttämättä ole ainakaan tällä hetkellä syöpää vaan hyvälaatuista rintarauhasen liikakasvua, mitä voi esiintyä ehkäisypillereitä käytettäessä. Senkin tyyppinen kasvain voi ilmaantua nopeasti muutamien viikkojen kuluessa. Tottahan se on, että monet tällaiset kasvaimet on kissoilla juuri pahanlaatuisia, mutta minun "nisupattini" on noin peukalon pään kokoinen ja edelleen irti pohjastaan. En myöskään arista sitä mitenkään. Ehkäisypillerin lopettaminen olisi yksi keino tietysti kokeilla, alkaisiko patti sitten lopulta pienentyä. Se voi olla vaan aika vaikea homma, koska minulla oli niin voimakkaat kiiman oireet aikanaan. 

Mimmi-kaverini menee kuulemma ensi viikolla steriloitavaksi. Emäntä sanoi, että tunnistankohan minä sitä enää sen jälkeen, kun se haisee sitten hetken aikaa ihan hassulle.

Valoa ja iloa kaikille....kohta se kevät jo oikeasti tulee! Positiivisia ajatuksia surun keskelle kaikille tämän sairauden kanssa kamppaileville! Otetaan jokainen päivä lahjana vastaan.

<3 Muska

Muskan kehrääväiset terveiset talven keskelle

Muska kehräilee (11.2.2015)

Kohti kevättä päivä kerrallaan

Hei vaan kaikille. Emäntä päätti tulla kertoilemaan kuulumisiani. Nyt on huomattu, että kasvaimeni, joka siis löytyi läheltä nisää ja kainaloa tänä vuonna, on valitettavasti kasvanut taas kokoa. Se suurenee viikko viikolta aina vähän ollen nyt jo pienen viinirypäleen kokoinen.

Se ei kyllä vaivaa minua mitenkään ja olen syönyt, leikkinyt ja touhuillut muutenkin normaalisti, mutta ajoittain vaikutan kuulemma väsyneemmältä. Saatan kökötellä paikallani ja silmät alkavat lupsamaan kiinni ja meinaan nukahtaa niille sijoilleen.

Olen edelleen erittäin kiinnostunut päivittäisistä tapahtumista ja jaksan ottaa painikisoja Mimmi-kaverini kanssa. Olen kuulemma aina niin superkultainen kissa.

Olen huomannut, että ulkona on alkanut tulla kevät. Räystäät tippuu ja lumet sulaa. Olen taas käynyt tällä kertaa valjaissa nuuskimassa ulkona kevätilmaa ja katselen ulos ikkunasta. Kissan on aika ajoin pohdiskeltava. Siltä minä kuulemma välillä näytän, että pohdiskelen syntyjä syviä siinä maisemia katsellessani.

Emäntäkin on kuulemma tehnyt pohdiskelutyötä. Sen mielestä tiimalasistani alkaa hiekka olemaan aika lopussa, mitä se sitten tarkoittaakin. Se silittelee minua hirveästi ja juttelee mukavia ja sitten me aina touhutaan jotain pientä kivaa. Jotenkin se on minusta surullinen välillä, enkä oikein meinaa ymmärtää miksi. Toivottavasti se ei nyt kuitenkaan kovin surullinen olisi, minusta ei tarvitse. Minä elän päivä kerrallaan.

Sydämeni puolesta en ole osoittanut mitään uusia oireita. Tässä kasvainjutussa ongelmana on se, että jos se on pahanlaatuinen, niin kuin nämä tällaiset kasvaimet tuppaavat olemaan, niin ennen pitkää se leviää keuhkoihini. Se puolestaan kyllä tulee rasittamaan hengitystäni.

Emäntä ja isäntä ovat päättäneet, että antavat minun olla ja elellä kissan elämää tämänkin tilanteen kanssa niin kauan kuin itse jaksan, mutta minun ei kuulemma anneta kärsiä.

Voihan tuo olla, ettei minulle enää ole montaakaan viikkoa aikaa, jos tämä kasvaintautini leviää nopeasti.

Minä lähetän pehmeällä käpällä "yläfemmat" kaikille kisujen palvelijoille, jotka jaksavat hoitaa ja huolehtia meistä kipeistäkin kisupoloisista vuodesta toiseen. Kun meissä on vielä virtaa ja elämäniloa, jaksamme kyllä olla kiitollisia ja ihastella jokaista päivää kuin lahjana.

Mutta ennen kuin minä olen poissa täältä maallisesta elämästä, haluan kiittää kaikkia lukijoitani ja tukijoita vuosien varrelta, sekä kertoa, että minä elin ihan superihanan elämän. Nyt täytyy kuitenkin lähteä taas touhuamaan päivän touhuja!

Tervetuloa helmikuu

Heippa kaikki karvaiset kaverit! Olen ollut kuulemma tässä kuussa ihan hassuttelupäällä :) Teen kaikenlaista huvittavaa ja olen saanut aikaan monet makeat naurut.

Emäntä kommentoi tässä yksi päivä, että hänen mielestään voin jopa paremmin kuin aikaisemmin, että ei minun tosiaankaan aina tajua olevan kipeä.

En ole mitään uusia oireita HCM:n suhteen kehittänyt ja nisäkasvainkaan ei ole kasvanut ollenkaan kokoa siitä, mitä se oli, kun se huomattiin.

Ollaan Mimmin kanssa leikitty ja painittu ihan hirveästi. Kävin emännän kanssa ulkonakin tässä yksi päivä ihan ilman valjaita! Emäntä sanoi, että kun olen niin kamalan kiltti kissa. Nuuskin takapihan nurkat ja tulin sisälle ihan pyynnöstä. Lunta on satanut hirveästi, töppösethän siellä kastuu! Sitten olen keksinyt, että kylpyhuoneen lattialla juoksee joskus sokeritoukkia. Niitä minä lähden ihan hassulla syöksyllä metsästämään heti kun sinne laitetaan valo. Silloinhan ne juuri yrittää livahtaa piiloon. Kovasti minä olen emännällä ja isännällekin tullut aina selvittämään, että kun siellä on sellaisia. Olen luvannut ottaa ne kaikki kiinni.

Odotan jo niin kovasti kevättä ja että päästäisiin mökille. Välillä isäntä ja emäntä puhuu, että noinkohan ehdin siellä enää käymään, mutta elämä on täynnä pieniä ihmeitä meidän kaikkien elämässä, kun vaan uskalletaan niitä huomata ja ihastella.

Tässä teille talven pimeyteen piristykseksi pari hassuttelukuvaa minusta!

kurnau...rakkaudella Muska