maanantai 15. kesäkuuta 2015
Hei taas kaikille...
Emäntä sanoi, että sen on yhä vaikeampi tulla kirjoittamaan kuulumisiani. Kaikki kun ei näytä enää niin valoisalta. Olen kyllä ihan reipas oma itseni, mutta ruokahaluni on selvästi huonontunut ja emäntä on antanut minulle sellaista lisäravinnepastaa. Olen kuulemma laihtunut puolisen kiloa nyt kevään aikana, eli olen aika hoikka tyttö. Karva on vielä hyvässä kunnossa ja jaksan temmeltää.
Tuo ruokahaluni vaan kuulemma huolestuttaa.
HCM-sairauteen liittyy usein ruokahaluttomuutta. Minun kohdallani kyseessä voi olla myös se, että rintakasvaimeni on lähtenyt leviämään muualle elimistöön. Itse kasvain on aika lailla pysynyt samankokoisena nyt viime viikkoina, mitään selvää kasvua siinä ei kuulemma enää ulospäin huomaa. Se on sellainen viinirypäleen kokoinen nappula.
Ollaan oltu tosi paljon mökillä aina kun mahdollista, nytkin kuulemma mennään mökille juhannuksena, vaikka emännällä on vain yksi vapaapäivä. Muitakin kutsuja oli kuulemma tullut, mutta eipä ne minua kuulemma halua yksin Mimmi-kaverin kanssa jättää edes yöksi kotiin. Olen kai sitten sen oloinen, että ehkä minun viimeinen matkani on jo lähellä.
Minua on hellitty ja hemmoteltu paljon. Kaikkea herkkujakin on yritetty antaa. Mökillä on tehty porukassa pitkiä lenkkejä. Viimeksi lenkillä näin muuten jäniksen! Se oli hirveän hieno ja suuri, sillä oli ruskea turkki ja valkoiset korvanpäät. Kun se säikähti meitä, kipitin matalana juuri sinne missä se oli ollut ja nuuskin pitkään hajuja. Hyttysiäkin on ollut mökillä aivan hirveästi ja ne kovasti yrittää syödä minua. Huiskin niitä hännällä ja heilutan selkääni, että pääsisin niistä eroon.
Tällaistahan tämä elämä nyt on, taidan olla jo vähän taakka emännälle ja isännälle. Kovasti ne yrittää minusta huolta pitää ja kovin olen kiitollinen ihanasti kehräten ja puskien.
Mutta kun aikani tulee, se tulee. Sille ei voi mitään. Sain elää hyvän elämän. Emäntä toivoo, että saisin myös hyvän arvokkaan lopun.
Kauneinta kesää kaikille.
rakkaudella Muska
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Voi Muska. Kyllä kissa tietää ja omalla tavallaan kertoo, kun on aika. Nauttikaa näistä yhteisistä hetkistä vielä tänäkin juhannuksena! ♥
Lähetä kommentti