maanantai 26. lokakuuta 2015

Vointini on ollut mainio.



Terkkuja kaikille, syksyillat pimenee ja on mukava köllötellä kynttilän valossa. Haluttiin emännän kanssa tulla kertomaan, että vointini on jollakin tapaa kohentunut. Olen ensinnäkin saanut menettämäni painon takaisin, painoin viimeksi 4,1 kg. Olin kesällä nimittäin aika hoikka tyttö.
Lisäksi nisäkasvaimeni on alkanut pienentyä suhteellisen reipasta vauhtia, mikä vähän emäntää kummastuttaa. Kasvaimen laatuahan ei koskaan päästy tutkimaan, mutta se on sellainen pehmeähkö pussukka enää, olisiko sitten ollut jokin kysta kasvaimen sijaan - mene ja tiedä. Se ei vaivaa minua millään tapaa edelleenkään, mutta emännän tuo muutos on yllättänyt.

Minähän olen saanut nyt puoli vuotta puolet pienempää annosta kiimanehkäisyyn määrättyä lääkitystä ihan emännän omasta kokeilusta. Se on hyvin riittänyt pitämään kiimat poissa. Emäntä epäileekin nyt entistä vahvemmin, että tuo nisäpatti oli tuon lääkkeen aiheuttama. Oli kuulemma jostain jenkkiläiseltä sivustolta löytänyt aiheesta tietoa, että progesteroni, mitä tuo minun lääkkeenikin sisältää, voi aiheuttaa erilaisia kasvainmuutoksia erityisesti nisissä. Kiimani oli todella voimakas aikoinaan, että kumma kyllä pienempi annos nykyään riittää. Annostahan voi kokeeksi säätää niin, että vähentää annosta pikkuhiljaa ja katsoo, tuleeko käytökseen muutosta kiimaisempaan suuntaan. Minulle ei niin käynyt, puolikas tabletti viikossa riittää.

Mimmi-kissan kanssa ollaan kovasti touhuiltu milloin mitäkin, mutta minua meinaa vähän enemmän laiskottaa kuin sitä. Emäntä aina vitsailee, että minulla on 90-vuotiaan mummon sydän - mitähän se sillä tarkoittaa? Onhan se varmaan niin, että haluan nukkua enemmän ja välttää stressiä. Välillä kyllä villiinnyn juoksemaan laserin perässä tai painimaan Mimmi-kaverini kanssa. Tänä aamuna tulin isäntää vastaan makuuhuoneesta leikkipallo suussa, olisin ollut kovasti liikunnallisella tuulella. Mimmi-kaverini vaan tosin halusi nukkua. Kovasti bongaillaan vierekkäin lintuja ikkunasta ja vietetään pesuhetkiä yhteisissä tuumin.

Emäntä keksi myös kakkakepposiini varsin toimivan keinon. Se levitti foliopaperia sinne, missä tykkäsin kepposella käydä. No kyllähän se harmitti, rapisee niin inhottavasti tassujen alla ja tuntuu kylmältä, päätinpä siis jatkaa toimintaa laatikolle, mikä sai emännän kovin iloiseksi.
Pari vahinkoa olen sen jälkeen tehnyt ja emäntä yrittääkin antaa minulle kissan mallasta melkein päivittäin, jotta kakka ei menisi kovalle ja se aiheuttaisi vaivoja. Olen herkkävatsainen ja varmaan lääkityksenikin aiheuttaa toisinaan vatsaärsytystä.

Emäntä yritti varailla minulle aikaa Kirsi-tädille, mutta se on kuulemma poissa vuoden vaihteeseen asti ainakin. Sinällään se ei kyllä minua haittaa, kun jakselen niin hyvin. Lääkkeitäkin on kuulemma määrätty niin reilusti, että pärjätään hyvin ensi vuoden puolelle.

Ensi viikonloppuna on sitten se halloween-juhla. Täytynee pukeutua hienoimpaan turkkiini ja laittaa kiilusilmät :) Mennään kuulemma taas mökille viikonloppua viettämään. Tykkään nukkua siellä parvella joko villapeitolla tai emännän ja isännän petissä. Siellä on oikein mukavan lämmintä sitten kun siellä kunnolla saadaan lämmöt päälle. Ja mikä parasta, siellä on myös paljon hapekasta ilmaa. Viimeksi kävin aika lyhyillä lenkeillä, kun töppöseni palelee niin herkästi, en ole oikein talviulkoilija, tykkään lenkkeillä kesällä. Mimmi-kaverini kävi vähän pidemmällä lenkillä.

Kohta ne minun synttärit taas on. Isäntä tilasi minulle kuulemma kauko-ohjattavan hiiren, mikähän se sellainen on?

Ei kommentteja: