Huonompaan suuntaan?

Tultiin näin helmikuun keskellä moikkaamaan emännän kanssa ja kertomaan kuulumisia. Emännälle alkaa kuulemma olla vähän raskasta päivittää kuulumisia, kun ei ole niin mukavaa kerrottavaa. Mutta niin kauan kun minussa virtaa riittää, niin päivitellään kuulumisia silloin tällöin.

Itse sairaudestahan ollaan kirjoiteltu jo aika paljonkin tässä vuosien varrella ja pidetään aina silmät auki sen varalta, että tutkimuksissa tai muussa hoitoon liittyvässä tulisi uutta tai edistymistä.

Muistetaan kuitenkin se, että jokaisen HCM-kissan tarina on aivan omanlaisensa, eikä mitään ennusteita mistään ole helppoa sanoa. Me kun saatetaan sopeutua elämään huononkin sydäntilanteen kanssa todella hyvin lähes oireettomina.

Minun tarinaani hankaloittaa tosiaan lisäksi tuo nisäkasvain, minkä laatua ei ole pystytty tutkimaan. Nyt alkuvuodesta se on muuttanut taas kokoaan ja muotoaan valitettavasti isommaksi. Emännän mielestä se ei ole minulle kivulias, koska annan sitä tutkia ja siihen koskea. Kovin paljoa sitä nyt ei tietenkään räplätä, mutta aina silloin tällöin havainnoidaan, että mitä muutoksia siinä tapahtuu. Nyt se on kooltaan sellainen ison viinirypäleen kokoinen, mutta ei edelleenkään kovinkaan kiinteästi alustassaan. Emännän mielestä se on kuitenkin mennyt huonompaan suuntaan. Kissoilla suurin osa nisäkasvaimista on pahanlaatuisia, joten siitä lähtökohdasta tässäkin on tietenkin ajateltava. Jossain vaiheessa sairaus siis voi levitä elimistöön aiheuttaen esimerkiksi etäpesäkkeitä keuhkoihin. Emäntä kuulemma pitää yleisvointiani silmällä.

Olen kuulemma vähän laihtunut, hoikka tyttö olen ollut aina, mutta nyt se jotenkin näkyy jo olemuksessani. Tässä oli jakso, jolloin ruoka maistui huonommin. Näitä huonomman ruokahalun jaksoja on ollut ennenkin ja niiden aikana paino on usein päässyt vähän putoamaan. Nyt taas olen ollut herkuttelupäällä ja ihan pyytänyt itse syötävää. Tunnun kuitenkin aina syövän juuri sen verran, mitä tarvitsen.

Maha on välillä kovalla ja karvapallomuodostusta tahtoo tulla tähän aikaan vuodesta aikas lailla, pudotan tällä hetkellä aika paljon karvaa. Harjailevat minua ihan 1-2 kertaa viikossa ja tykkään siitä ihan hirveästi. Nyt olen saanut myös päivittäin vitamiinilisää ja myös kissanmallasta helpottamaan mahan toimintaa.

Emäntä on yrittänyt olla pirteä ja osoittaa minulle rakkautta kovasti, mutta jotenkin minusta tuntuu, että se on vähän surullinen. Se epäilee, että tämä on viimeinen vuoteni, että jotenkin kuntoni on alkanut mennä alaspäin.

Yleinen olemukseni on kuulemma vähän sairaampi. Nukun enemmän, on päiviä, että nukun koko päivän ja käyn ainoastaan välillä syömässä. En myöskään jaksa enää leikkiä Mimmi-kaverin kanssa kovinkaan paljoa, väsähdän nopeasti leikeistä ja olen hetken aina tosi hengästynyt. Läähättelyä ei ole ilmennyt. Emäntä ja isäntä sitten yrittävät leikittää Mimmi-kamuani ja pitää sille enemmän seuraa, koska minä en jaksa.

Sellaista se tämä elämä on. Itse olen sitä mieltä, että minulla on välillä vähän ehkä huono olo ja nököttelen paikallaan sellainen tyhjä katse silmissäni. Mutta kun minulle juttelee, niin piristyn ja "herään" siitä omasta maailmastani. Rakastan edelleen silityksiä yli kaiken ja kehräilen ja juttelen joskus kovastikin, kun saan huomiota.

Mutta ei kai tämä minun suuntani voi olla kuin alaspäin, kun tiedetään, että elän nisäkasvaimen kanssa lisäksi etenevää sydänsairautta sairastaen. Emäntä sanoo, että jokainen päivä, kun tulen vastaan ovelle hänen tullessa kotiin tai innostun leikkimään, pitää olla iloinen niistä pienistä hetkistä. Elämä kun voi olla ohi silmänräpäyksessä.

Kauniita aurinkoisia talvipäiviä toivotellen Muska

Tämä kissatyyny on valikoitunut yhdeksi lempinukkumapaikoistani.