torstai 7. huhtikuuta 2016

eläinlääkärin kuulumisia


Moikka taas kaikille :) Kävin viime viikolla Kirsi-tätillä kontrollissa. Edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt jo yli vuosi. Isäntä vei minut tällä kertaa itse. Voi kun minua taas jännitti ja metelöin jo vastaanotolle mennessä suureen ääneen, että täältä minä tulen.
Pelkäsin aluksi lääkäriäkin ja se kysyi minulta, että enkö minä Kirsi-tätiä muista? No kyllähän minä kai sitten muistin, mutta aina se jännittää! Minulle kuulemma kirjoitettiin tekstiin, että varautunut, mutta ystävällinen. No tottakai minä olen, minähän olen kissa!

Sitten ne jutteli kaikenlaista samalla kun minua puristeltiin ja punnittiin. Minun kakkakepposistanikin kertoivat mokomat, että joskus täräytän kakkelin laatikon viereen. Kirsi-tädin mielestä minun pylly vähän haisi kun punnittiin, enkä oikein tykännyt nostosta. Puhui jostain anaalirauhasista. Mitä ne on?

Sydän kuulemma kuulostaa nyt ihan hyvältä, syke on entisellä tasolla (normaali) ja tasainen. Ensi kerralla kuulemma meinaavat ultrata, että nähdään, missä ollaan menossa.
Minulla on kuulemma kauniin väriset limakalvot ja hengitysäänetkin kunnossa. Hammaskiveä vähän takahampaissa, mutta suu muuten siisti. Eikä siinä puristelussakaan kuulemma ollut mitään ihmeellisiä löydöksiä, jalkapulssitkin tuntuu.

No mitäs sitten tapahtui kun päästiin kotiin, laittoivat jotain ihme raksuja minulle kuppiin, hyi sentään! Ovat kuulemma viljattomia, kun olen tehnyt niitä kakkakepposia ja anaalirauhanenkin meinasi haista, että jos suolisto rauhoittuisi niillä. On ne kuulkaa nyt viikon mairitelleet minua niitä syömään, jos jonkinlaista merkkiä laittaneet esille ja sekoittaneet vanhoihin raksuihin. Mutta ei kelvannut. Sitten tapahtui kuulemma tänään ihme, löytyi yksi merkki ja maku, joka minulle kelpasi ja oikein hotkin niitä raksuja. Mimmi-kaverinikin tykkäsi niistä. Niiden nimi oli Brit Care Gourmand Cocco. Kuulemma jotain nirsojen kissojen viljattomia raksuja. No ne oli oikeastaan aika hyviä.

Sydänlääkkeisiin ei tehty muutoksia muutoin, kun disperin on nyt sitten vaihdettu primaspaniin ja annostus sama kuin ennen. Varmaan ajateltu, että ärsyttäisi minun pikku masuani vähemmän.

Kaikkein ihaninta on kuitenkin se lääke, mitä ne on nyt alkaneet antaa minulle kerran päivässä ruiskulla. Sellaista nestemäistä aika hyvänmakuista lääkettä, joku Metacam sen nimi on. Minulla on niin hyvä olo! Olen tosi virkeä ja leikkisä, aivan erilainen kuin ennen. Kirsi-täti sanoi, että minulla saattaa olla nivelrikkoa takapäässä ja se voi olla yksi syy kakkakepposiini, joten annetaan kipulääkettä kokeeksi. Haluan leikkiä ihan hirveästi ja olen muutenkin nyt enemmän ihmisten seurassa hereillä ja kehräilen. Emäntä ja isäntä varmaan luuli, että minun runsas nukkuminen johtuu sydämestä, mutta se taisikin olla kipua!
Tänäänkin kun isäntä imuroi ja Mimmi-kaverini meni piiloon, niin tulin sen jälkeen sitä ylös etsimään itkien. Kaivoin kuulemma sohvatyynyjä nurin ja etsin sitä silmät suurena. Isäntä näytti sen minulle sitten, oli mennyt piiloon sänkyyn peiton alle. Voi kun minä sitä pesin sen jälkeen, kun se löytyi. Olin niin huolissani.
Emäntä on huomannut, että minä olen tällä hetkellä se, joka kutsuu enemmän leikkimään ja haluan juosta kilpaa ympäriinsä ja aloitan painit. Olen siis silmin nähden virkistynyt.

Emäntä on iloinen siitä, että olipa aikani täällä kuinka lyhyt tahansa jatkossa, niin olen nyt selvästi parempi vointinen kuin viikko sitten. Olen kuulemma onnellisemman oloinen, enkä enää nököttele tyhjyyteen tuijottaen. Me kissat ollaan siis tosi taitavia peittämään pieniäkin kipuasioita.

Ja entäs se kuuluisa nisäpatti...haluaisikohan emäntä perustaa uuden nisäpattiblogin? Kirsi-täti vaan totesi,  että no siellä näyttää olevan sellainen. Mitä minä sanoin! Älkää miettikö sitä, kun ei siitä ole minulle tällä hetkellä vaivaa.

Ihanaa kun kesä tulee ja on aurinkoista. Kävin viimeksi mökillä jo ulkoilemassakin, mennään kuulemma reilun viikon päästä sinne uudestaan.

Eli hyvinvoivia terveisiä kaikille! Pidetään lippu korkealla

Muska

Muska kyttäilee mökin parvella :)

1 kommentti:

Kaisun kirjoitti...

Ai kun kivoja uutisia! Paitsi se nivelrikkoepäily. Noh, rikko kun rikko. Aurinko hellii myös kolottavia paikkoja.. :)