torstai 9. maaliskuuta 2017

Uskokaa tai älkää, ihme on tapahtunut!



Nyt ollaan kyllä emännän kanssa varsin ihmeissään ja hämillämme. Emäntä sanoo tätä pääsiäisenajan ihmeeksi, älkää ikinä lakatko uskomasta ihmeisiin!

Kerrotaanpa siis mitä tapahtui....

Tänään oli siis tosi jännä päivä, minut laitettiin kuljetuskoppaan ja vietiin taas kerran sinne ihmeellisen hajuiseen paikkaan, eli eläinlääkärille. Voi että minä lauloin laulua kun mentiin sisään, niin otti pattiin. Emäntä ei sitten yhtään kyllä minua varoitellut.

Tässä kuvatodiste siitä kuinka paljon otti pattiin odotushuoneessa!

Minähän olen tuon sydänpuolen kanssa voinut hyvin ja ollut nyt viimeiset pari vuotta oireeton. Minulla siis diagnosoitiin HCM vuonna 2012 ollessani vuoden ikäinen. No olihan siellä se mukava Kirsi-täti, joka aina juttelee mukavia, mutta voi että sitä koirien haukuntaa siellä oven toisella puolen ja kaikkea muuta niin jännittävää.
No juttelivat siinä niitä näitä minun voinnistani ja se täti puhui jotain uusista tuulista nukutuksissa, että meitä sydänsairaita kissojakin on turvallisempaa nukuttaa nykään, että voisi miettiä sitä steriloimista nyt kuitenkin - mitä se tarkoittaa? Onko se se kumma juttu, kun haisee pahalle, on tokkurassa kotona ja täytyy pitää sitä kummaa jumppapukua päällä? Mimmikaverillani se oli ainakin tosi ruma!
Sitten kun minulla on se nisupatti, ei sen kuulemma pitäisi olla pahanlaatuinen, kun sitä on jo pari vuotta katseltu, todennäköisesti sellaista liikakasvua liittyen kiiman ehkäisypillereihini. Mutta sterilointi voisi auttaa siihenkin, sen voisi kuulemma nipsaista pois samalla.

No sitten minut taas laitettiin siihen pöydälle kyljelleen ja ajeltiin karvaa ja katseltiin sellaisella sauvalla sitä monitoria pimeässä. Koirakin taas haukkui siellä oven toisella puolen jossain ja kyllä minua jännitti niin hirveästi, mutta kiltisti pysyin siinä emännän kainalossa paikallani. Sillä koneella muuten kuuli minun sydämensykkeenkin.

Mutta nyt siis se juttu, mitä meillä ei kuulemma oikein ymmärretä:

MINUN SYDÄNULTRA OLI TÄYSIN NORMAALI!
Siis minä olen parantunut HCM-sairaudestani, ainakaan minulla ei ole enää mitään sydänmuutoksia, jotka viittaisivat siihen.
Laitanpa tähän otteet vuoden 2012 ultran lausunnosta ja tältä päivältä:

v. 2012 syke 150/min, ei sivuääntä. Selkeästi HCM-tyyppinen näkymä. Papillaarilihakset paksuuntuneet kohtalaisesti kammion sisätilavuus lievästi ahtautunut ja vasemman kammion ulosvirtaus dynaamisesti ahtautunut ollen minimissään 1,4mm, supistuvuus vielä normaali 52%, vasemman eteisen laajeneminen ei vielä tapahtunut LA/Ao normaali 1,4mm(norm < 1,5).

Eläinlääkäri katsoi vanhaa kuvaa samalla ja totesi, että siellä oli ollut pieni veritulpan alkukin.

9.3.2017 syke 150/min, tasarytmi, ei sivuääntä.
sydänultra: Yleiskuva siisti (aivan erinäköinen kuin v.2012), ei merkkejä volume overloadista tai hypertrofiasta. Vasemman kammion sisämitat täyttymis-ja supistumisvaiheessa normaalit, seinämäpaksuudet normaalit (ei edes paikallisia paksuuntumia), supistuvuusluku 53% (normaali), Papillalihakset eivät ole paksuuntuneet kuten oli viimeksi todettu, vasemman kammion sisätilavuudessa häipymistä supistusvaiheen lopussa ei havaita. Vasen eteiskammioläppä normaali, ei läppävuotoa, eli ei SAM-ilmiötä kuten viimeksi ollut, LA/Ao 1,02. eli vasen eteinen ei ole niin suuri kuin v.2012. ei ole enää myöskään merkkiä veritulpasta/esiasteesta vasemmassa eteisessä. Keuhkovaltimoläpässä ei ahtaumaa/takaisinvuotoa, virtausnopeus normaali. Erittäin lievä turbulenssi oikean kammion ulosvirtausalueella - hyvänlaatuinen muutos kissoilla eikä aiheuta toimenpiteitä.  Oikean kammion sisämitta normaali täyttymisvaiheessa > ei oikean kammion laajentumaa.

MUSKAN SYDÄMESTÄ EI SIIS LÖYDY AINUTTAKAAN HCM-kriteeriä! Lopuksi lääkäri kirjoittaa: Tämä on harvinaista, mutta muutaman tällaisen tapauksen on urallaan nähnyt. Syytä tälle "parantumiselle" ei vielä tiedetä.

No nytkö minulla ei sitten enää olekaan sitä HCM:ää? Siis me ollaan ihan ihmeissään ,samoin lääkäri oli tosi ihmeissään.

No nyt ne meinaa kuulemma leikkauttaa minut tässä keväällä kun tulee hyvä väli ja kuulemma minulla on hammaskiveä, mitä pitäisi poistaa sitten toisella kertaa. Ja sen nisupatin ne kuulemma kanssa ottaa samalla pois.

Me ollaan niin ihmeissämme, kummissamme, kaikkien näiden vuosien jälkeen lääkityksiä aletaan purkamaan!
Primaspan (verenohennuslääke) lopetettiin heti, verenpainelääke puretaan hitaasti sykettä seuraten leikkauksen jälkeen. Nivelvaivoihini (kakkakepposteluni vuoksi) saan edelleen sitä hyvänmakuista lääkettä.

Eli emäntä sanoo, että minä olen pieni ihmeellinen tarina, todellinen harvinaisuus, pieni ihme nimeltäni Muska. Tässä on vielä sulattelemista, ei ole kuulemma koskaan kuullut vastaavasta, mutta muistakaamme, ei vielä tiedetä täysin, mistä sairaus johtuu kissoissa, geeni on löydetty, mikä voi altistaa joillakin roduilla, sairauden eteneminen voi vaihdella, muutokset voivat jopa lieventyä ja sitten taas pahentua. Mutta eipä me olla ikinä kuultu, että muutokset poistuisivat kokonaan.

Jos jokin antaa toivoa HCM-kissojen kanssa elämiseen, niin tämä minun tarinani.

Lupaamme tulla vielä kertomaan kuulumisiani silloin tällöin, kerromme, jos jotakin taas muuttuu, mutta tältä erää minä olen sydänsairauden nimeltään HCM pieni ihme ja haluan kiittää kaikkia menneistä vuosistamme yhdessä!



Siellä missä on  usko, toivo, rakkaus, siellä voi olla myös pieni elämän ihme, uusi mahdollisuus, kaiken poistava, kaiken takaisin antava. Ehkä minun salaisuuteni tästä kaikesta jää minulle itselleni, emäntä ja isäntä voivat sitten ihmetellä vuosien päästä minun tarinaani yhdessä lääkäreiden kanssa.

 Lupaan olla valmiina tuleviin koitoksiin <3

Suurella rakkaudella pääsiäisen odotuksen ihme Muska

5 kommenttia:

Kaisun kirjoitti...

Ai kun ihania uutisia! ♥ Mielellään kuulisimme Muskan kuulumisia tuonnempanakin kevään operaatioiden tiimoilta ja muutenkin.. ♥ ♥ ♥

Anonyymi kirjoitti...

Ihana uutinen!!! Minkä nimistä ruokaa HCM sairas kissa voi syödä?

Unknown kirjoitti...

Tämä toi lohtua päivääni niiin paljon! Ehkä tämä olisi mahdollista omankin kisun kohdalla.

Omalle rakkaalle todettiin eilen HCM, paksuuntumista oli 4-8mm, mitraaliläpät vuotaa. Lääkitykseksi Cardizem ja Disperin. :/

Kerro ihmeessä kuulumisia, niistä oli hauska kuulla!

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka ihana uutinen! Olen seurannut Muskan kuulumisia jo vuosia, oma kisu menehtyi hcm:n 2,5v sitten. Iloista kevättä Muskalle ja koko perheelle :)

9elämää kirjoitti...

Kiitos teille kaikille seuraamisestamme. Mitä tulee ruokaan, niin ollaan Muskan kanssa kirjoitettukin ravitsemuksesta blogissa useaan kertaan. Mahdollisimman luonnonmukainen ja terveellinen ruokavalio on tärkeä HCM-kissalle, lisäksi kissan tulee saada riittävästi tauriinia. Myös painon olisi hyvä pysyä normaalina, mutta usein HCM-kissoilla on huono ruokahalu.

Niin lohduton kuin tämä HCM-sairaus on ja niin monet ovat sille rakkaansa joutuneet luovuttamaan, niin näitä ihmeitäkin voi joskus tapahtua. Me ei oltu koskaan tällaisesta kuultu, eikä lääkäritkään varmasti kovin mielellään turhaa toivoa anna HCM-kissojen omistajille, että vaikka tällaisia tapauksia olisi harvassa kuin Muska, niistä tuskin kovin ääneen puhutaankaan.Mutta meillä on aito todiste siitä, että sairaus voi oikeasti myös hävitä! Niin ihmeellistä kuin se onkin. Tulemme päivittämään Muskan elämästä jatkossakin, jotta kaikki tietävät, miten meillä menee. Kun muskan leikkaus on ohi, lopetamme pikku hiljaa viimeisenkin HCM-lääkkeen, jatkossa varmasti vielä käymme kontrolleissa ja haluamme ehkä ultrauttaa sydämenkin vielä kertaalleen, että tauti todellakin pysyy poissa.

Kiitos teille kaikille lukemisesta ja tsemppiä omien karvaystävien kanssa <3