perjantai 1. maaliskuuta 2019

Tervetuloa vuosi 2019





Heippa kaikille!
Ei me olla emännän kanssa teitä unohtaneet, tuntuu vaan, että tämä aika on mennyt taas ihan siivillä. Joulut ja uudet vuodet tuli vietettyä ja tässä jo kevättirppoja bongaillaan tuon kaverini Mimmin kanssa. Ollaan voitu hyvin ja ja aiheutettu normaalia kissamaista päänvaivaa emännälle ja isännälle.

Tuossa tuleekin keväällä vuosi jo siitä, kun saatiin lopetettua minun verenpainelääkitykseni. Mitään sydänoireisiin viittaavaa ei edelleenkään ole tullut esille. Emäntä on nyt antanut minun pitää vähän taukoa tuosta eläinlääkärirumbasta, minkä makuun säännöllisesti tuossa vuosien mittaa pääsin. Viimeksi vuosi sitten helmikuussahan kävin hammashuollossa ja samalla katsottiin verikokeet ja kaikki.

Tarkoitus on kyllä käydä tässä ihan tarkastuksessa sydämen osalta jossain vaiheessa, mutta jotenkin se ei nyt ole ollut ajankohtaisen tuntuista. Ollaan täällä kaikki nautittu ehkä elämäni parhaista elinvuosista vailla lääkityksiä. Myös nuo ruoka-allergiaoireet ollaan saatu aika hyvin kuriin ruokavaliohoidolla ja lohiöljykuureilla. Ruokavalion kanssa kyllä ollaankin sitten oltu tarkkoja minun suhteeni, mokomat antavat tuolle kaverille sitten salaa sellaisia herkullisia raksuja, joita minäkin kyllä mielelläni söisin. Kyllä se napostelee raakalihaa ja muuta, syö hölmö yleensä kaikkea, mitä sille vaan annetaan. Itse kyllä valkkaan erittäin tarkoin ruokani, mutta välillä mieluusti söisin sellaista, mikä emännän mukaan pistää mahan sekaisin ja posket kutisemaan.

Tullaan kyllä päivittämään, jos jotakin uutta ilmaantuu tässä kevään mittaa, mutta juuri nyt elämä on ihan parasta.

Rakkaudella Muska

Ei kommentteja: