Emäntä on joskus huolissaan...
Misse kertoi minulle kerran, että minua ennen täällä asui poikakissa, joka kuoli 5,5-vuotiaana munuaisten vajaatoimintaan. Se aika on ollut varmaan rankkaa. Misse kertoi myös, että se tunsi olonsa tosi yksinäiseksi ennen kuin minä tulin taloon. Misse on 8-vuotias ja kasvattamiseni kuulemma joskus kävi voimille, olen kyllä välillä vähän villi ja nykyäänkin Misse toruu minua välillä hellästi. Hän on talon alfanaaras. Me ollaan kuitenkin tosi hyviä kavereita.
Joskus huomaan emännästäni, että se on huolissaan. Aina kun menen ovelle vastaan, kun se tulee kotiin, se on hirveän iloinen. Jos en heti ehdi menemään, se kutsuu minua luokseen. Se pieni huoli taitaa johtua minun sydänsairaudestani, kuten olen kertonut, saatan nukkua, enkä herääkkään sitten enää.
Elämä minun kanssani on varmaan välillä vähän haastavaa, koska tarvitsen lääkkeitä päivittäin. Otan ne tosi kiltisti. Emäntä on luvannut opettaa lääkkeen annon jollekin tutuillekin, että jos ne lähtee matkalle, minunkin hoitoni järjestyy. Kaikkiaan tällainen on toki vähän hankalaa, sen kyllä ymmärrän. Minä en oikein itse osaa niitä lääkkeitä ottaa :) Emäntä on kertonut minulle, että mennään minun ehdoillani. Niin kauan kun jakselen hyvin ja vietän onnellisia kissan päiviä, he hoitaa minua mielellään. Olen kuulemma hirveän rakas ja minäkin tykkään perheestäni hirveästi, olen niiden seurassa aina, kun ne on kotona. Jossakin on ylhäällä minun eläinlääkäritätin numero ja myös päivystävän lääkärin numero, että voi soittaa, jos jotain ongelmia tulee. Ne on kuulemma hyvä olla aina käsillä.
En tiedä teenkö emäntäni surulliseksi sen takia, että olen vähän kipeä. Joskus minusta on tuntunut siltä, enkä haluaisi asian niin olevan. Me kissat kun aistitaan ihmisten tunnetiloja tosi helposti, vaikka se ei siltä näyttäisikään. Varsinkin alussa emäntä oli surullisempi, nyt kun on aikaa on kulunut, se taitaa alkaa tottua siihen, että minä olen tällainen erityinen kissa. Emäntä kertoi minulle, että ajan kanssa asia varmaan hälvenee lisää, mutta joskus tuntuu siltä, että minua vähän tarkkaillaan. On kai se pakko seurailla, että hengästynkö leikkiessä ja olenko kuinka väsynyt muutoin. Onneksi emäntä tietää, että kissa nukkuu suurimman osan elämästään, me ollaan sellaisia leijonan kaltaisia saalistajia. Lepäillään ja sitten hankitaan ruokaa :) Laiskottelu kuuluu kissan elämään!
Se on siis totta, että elämäni sydänsairauden kanssa aiheuttaa jonkinlaista huoltakin, mutta onneksi minä en sitä itse niin ajattele. Aina kun emäntä miettii asiaa ja katselee kun katson lintuja ikkunasta niille naukuen, sitä alkaa naurattaa. Minä vain elelen elämää ja nautin siitä ja niin siihen pitää suhtautua minun emäntänikin. Isäntäni on ottanut tämän asian tosi hyvin ja on tukenut emäntää näissä asioissa. Naiset on aina niin huolissaan kaikesta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti