ONKO TOIVOA?

Internet tulvii tietoa...ihmiset kuulemma menevät vähän sekaisin, kun saavat kuulla, että heidän kissallaan on HCM. Hei, pysäytän teidät pohtijat tähän. Kyseessä ei ole kuolemantuomio, kyseessä on sairaus, jonka kanssa voi elää! Ai millä minä pikku kisulainen perustelen tämän asian, no tietenkin olen itse elävä esimerkki siitä, kuinka vuodessa en ole huonontunut ollenkaan vaan elelen edelleen onnellisia kissanpäiviä. Olen saanut diagnoosin alle vuoden ikäisenä ja täytän pian kaksi vuotta, olen täysin oireeton ja tilanteeni on tismalleen sama kuin vuosi sitten. Faktana pätee kuitenkin, että hoitoni on palliatiivista, eli oireita lievittävää, ei parantavaa, mutta jokaisen kissan HCM-tarina on yksilöllinen. Löydettiin emännän kanssa kohtalotoveri jenkeistä, jolla todettiin pahasti edennyt sairaus 9 vuoden iässä. Lääkäreiden mukaan se oli sairastanut jo muutamia vuosia. Lääkärit antoivat elinaikaa muutamista kuukausista muutamiin vuosiin ja lääkitys aloitettiin heti. Kissa meni taivaaseen 18-vuoden iässä! Tässä haluan sanoa, että se on todellakin yksilöllistä. Yleinen tutkimustieto on, että oireeton kissa elää diagnoosistaan 2-5 vuotta, mutta jokainen kissa on oma yksilönsä ja jokainen tarina on erilainen. Toivottavasti minä saan kertoa tarinaani vielä monille tuleville HCM-sukupolville positiivisessa valossa.

Miten muuten voin sanoa onko toivoa...kissojen HCM on yleisin ennenaikaiseen kuolemaan johtava sydänsairaus kissojen keskuudessa ja mikä on tärkeää on se, että asiaa tutkitaan jatkuvasti lisää. Lääkärit kouluttautuvat, lääkkeitä testataan, syntyperää tutkitaan. Suurimmassa osassa tapauksista syntyperää ei tiedetä, mutta on ryhmä meitä HCM-kisuja, joilta on tunnistettu geeni perimästä. Varsinkin rotukissoissa meitä löytyy kuten Maine Coon, Sphinx ja Ragdoll. Minun äitini oli ragdoll, joka oli testattu HCM-kantajaksi ja se siirsi geeninsä 100% jälkeläisiinsä. Geenin siirtyminen ei kuitenkaan tarkoita, että jälkeläisille puhkeaisi HCM, mutta siitoskäytössä ei suositella käytettäväksi kissoja, jos molemmilla osapuolilla on kyseinen geeni. Ymmärtääkseni rotukissoja testataan tiedetyissä ryhmissä tämän sairauden kohdalta ja pentueita teetetään vain negatiivisilla vanhemmilla. Vaikka geeni on löytynyt, kukaan ei edelleenkään tiedä sen tarkemmin, miksi tämä sydäntä paksuuntava sairaus syntyy. Ihmisillä on olemassa vastaavaa sairautta perinnöllisenä ja geenejä on löydetty yli 50. Kissojen genetiikka on toistaiseksi ollut tutkijoille suurempi mysteeri, mutta sillä ei ole merkitystä, taistellaan silti sairautta vastaan, jolle ei ole parantavaa hoitoa ja johon sairastuvista yli 50% ovat tavallisia maatiaiskissoja! Minä olen kai tavallinen maatiainen, vaikka minun emoni olikin viehkeä ragdoll-lady. Äidiltäni minä todennäköisesti perin sairauteni, mutta kuten emäntä sanoo, perin myös muita hienoja piirteitä kuten luonteeni. Olen kuulemma hyvin seurallinen, uskollinen ja rakastava kissa.

Mitä siis sanoa kaikille, jotka pohtivat onko toivoa. SITÄ ON. Meitä ei voi parantaa, mutta sitoutumalla hoitoomme meidän elinvuosiamme voi lisätä ja ennustetta parantaa. Saatan elää enää muutaman päivän, saatan elää kuukausia tai useita vuosia. Kukaan ei tiedä sitä. Siksi minä olen yksi pieni kissa, jolla on suuri tarina kerrottavanaan tulevia sukupolvia varten. Emäntä aina nauraa, että on suuri ilo, jos se saa laittaa tänne valokuvan minusta viisivuotissyntymäpäivänä. Mitäs minä pikkuinen kisu siitä ymmärtäisin, muuta kuin elän päivä kerrallaan onnellisia kissan päiviä isännän, emännän ja Misse-kissan kanssa. Ai niin, mikä on paras lääke HCM-sairauden kanssa, no tietenkin rakastava ymmärtävä koti ja stressitön ympäristö <3