Emäntä on tutustunut paljon kaltaisteni kissojen tarinoihin, jotka ovat jo kovasti oireilevia ja lääkitystä joudutaan hienosäätämään jatkuvasti. Se kuulemma miettii joskus, että milloinkohan minulle tulee oireita, kun nyt voin vielä niin hyvin. Eläinlääkärini sanoi kerran, että usein varsinkin naarailla oireet alkavat vasta kolmen ikävuoden jälkeen. Minä itse ajattelen, että olen tässä suhteessa onnekas kissa. Tottahan se on, että saan elää vielä laadukasta elämää oireettomana, vaikka joudunkin ottamaan lääkkeitä päivittäin. Ympäristöni on myös varautunut siihen, että jonain päivänä oireitakin alkaa ilmetä, eikä niitä pidä säikähtää. Ne kuuluvat asiaan. Vaikka minulle ei mitään ennustetta voi asettaa, ainakin sairauteeni liittyvät tietyt piirteet on tunnistettavissa, joten oireet eivät tule yllätyksenä. Minä itse olen tyytyväinen siihen, että kotini on stressitön ja rauhallinen. Kun nukun, minun annetaan levätä rauhassa, jotta taas jaksan touhuta. Tänä aamuna olin jo aikaisin hereillä katselemassa lintulaudan pulleita vierailijoita. Päivän mittaa otan torkkuja, kissahan oikeasti nukkuu suuren osan elämästään. Siinä mielessä me ollaan isompien kissapetosukulaistemme kaltaisia. Mutta nopeampi väsyminen on yksi ensioire, mikä saattaa alkaa jossakin vaiheessa näkymään. Jaksan vieläkin leikkiä leluilla ja mellastaa Misse-kaverini kanssa. Välillä otetaan kuulemma aika hurjiakin painikisoja, mutta se on niin hauskaa! Leikkiessä nopea lepäily tai läähätys voisi olla sellaisia oireita, mitä sydänsairauteni voisi tuoda esille. Olen onneksi sen verran sporttinen, että olen pysynyt sutjakassa kunnossa. Liikapainohan voisi minua rasittaa.
Koska olen näin onnekas kissa, toivon, että suomalaiset on yhtä onnekkaita tuolla meneillään olevissa olympialaisissa. Me täällä kotona harrastetaan perheen kanssa kovasti urheilun katsomista televisiosta, välillä käyn töppöselläkin pyydystämässä hiihtäjiä.
 |
| Näin monta lääkettä söin menneenä vuonna :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti