Voih kun minä olen ihan haltioissani. Kuinka tuo pieni kisuvauva leikkii aina kun se on hereillä. Seuraan silmä tarkkana sen touhuja. Ollaan otettu pieniä juoksuja yhdessä. Menen lähelle heti kun sen meno äityy liian villiksi, pitäähän sitä pientä nyt vahtia! Sehän voi vaikka satuttaa itsensä.
Emäntä ja isäntä on sitä mieltä, että olen alkanut olla taas oma itseni. Ruokahalu on palaamassa ja hereillä ollessani seuraan silmä kovana pikkuMimmin leikkejä. Se on niin suloinen vauva. Se sirkuttaa minulle hiljaa leikkiessään. Emäntä sanoi, että se on sitä kutsukurnutusta.
Otettiin tässä jo muutama juoksuleikki yhdessä. Vielä en ole uskaltanut kovempaan painiin ruveta, kun toinen on niin pikkuinen. Mieleni tekisi kyllä ihan hirveästi. Kun Mimmi nukkuu, käyn nuuskimassa sitä ja alan leikkiä leluilla, jos se vaikka tulisi leikkimään minun kanssa. Sitä on niin kiva katsella, kun se leikkii.
En enää sähise Mimmille, enkä säikähdä sen äkkinäisiä liikkeitä. Tänään jo kerran sen ohimennessä pesin sen päätä. Poloinen on niin pieni, että kyllä se pitäisi päästä pesemään ihan kunnolla.
Emäntä sanoi, että se taitaa nyt varoa vähän minua, kun alkuun äkkäilin, mutta kuulemma ajan kanssa meistä tulee varmasti kaverit.
Voih, minä en ole enää yksin <3
Jos Mimmi on liian pitkään poissa silmistäni, menen etsimään sitä. En malta nykyään olla enää kovin pitkään omissa oloissani.
![]() |
On se kyllä pieni! |
![]() |
Mene nyt varovasti niissä portaissa! |
![]() |
Yritin houkutella Mimmiä pesään, mutta se vaan riehui. |
![]() |
Tuolta se Mimmi nyt sitten näyttää.Se on nyt 13-viikkoa vanha. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti