maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kesälomailua...



Tuleekohan se kesä tänä vuonna ollenkaan? Mennään Mimmi-kaverin kanssa aina aurinkoisiin paikkoihin yhdessä pötköttelemään.

Me kissat kun niin tykätään lämmöstä ja auringosta.

Olen ollut ihan reipas katti tässä viime päivinä, pyydän tosin ulos aika äänekkäästi jo heti, kun ensimmäinen ihminen talossa herää. Ulkoilusta on tullut minulle tämän kesän juttu, rakastan tallustaa kotialueeni reviirin läpi päivittäin, mielellään parikin kertaa. Eilen iltana me päästiin Mimmin kanssa ulos jo aika myöhään illalla, oli kiva pyydystää yöperhosia parkkipaikalla, kun oli niin hiljaista ja vähän liikennettä. En pelkää ihmisiä, autoja enkä koiria. Naapurit aina rapsuttelee minua kun käydään lenkillä ja mielellään menen aina sinne, missä ihmiset touhuaa jotakin. Yksi päivä oli lapsia meidän leikkipaikalla, no sinnehän minäkin halusin. Ne teki siellä hiekkakakkuja ja minä kierin hiekassa. Tykkään aina tehdä niin kun näen kuivaa hiekkaa. Se tuntuu mukavalta.

Emäntä testasi uloshuuteluni vuoksi perlutex-annoksen nostoa, kuvitteli varmaan, että kehitän kiimaa. Antoi vanhalla annostuksella puolikkaan keskiviikkona. Ennen söin kokonaisen tabletin viikossa, viime kuukaudet olen pärjännyt puolikkaalla. Ei se ulosmenohaluja pois vienyt, eikö se hölmö tajua, että tykkään vaan olla siellä lenkillä, että ei minulla mitään vauvakuumetta ole. No ei se sitten antanutkaan sunnuntaina minulle lääkettä, sanoi, että kyllä se puolikas viikkoon saa luvan riittää. Kun tuo nisäkasvaimen kasvu hidastui niin paljon, kun se annos puolitettiin. Ei se ihan hirveästi ole kyllä keväästä suurentunut, mutta olen minä kuulemma laihtunut.

Emäntä aloitti kesäloman, päästään kuulemma jo tällä viikolla taas mökille. Voi että minä odotan sitä, siellä on niin ihanaa.

Kaikkiaan leppoisissa tunnelmissa mennään ja emäntä on kauhean iloinen, että minä olen jaksanut näin pitkään sairauteni kanssa ja olen edelleen aika tomera tyttö.

Sitä kesää odotellessa!

1 kommentti:

Kaisun kirjoitti...

Aurinkoläikät on parhautta kesässä! Nautitaan niistä aina kun se on mahdollista.. ;)